torstai 19. syyskuuta 2019

Päivä 13: Berliinissä

Aamusta lähdettiin etsimään aamiaista keskustasta. Hotellillakin oli kyllä tarjolla, mutta halusin tuoretta bretzeliä,  nyt kun niitä olisi tarjolla.  Päädyttiin bäckerei Wiedemannille.


Aamupalaa masuun ja jatkamaan Berliinin kierrosta. KaDeWa, mannereuroopan suurin ostoskeskus, käytiin katsomassa. Minusta se oli vain merkkivaatteiden erikoisliike..🙄


Potzdamerplatzille jatkettiin metrolla. Aukiolta löytyi pätkä Berliinin muuria.


Brandenburgin portille kävellessä huomasimme hirmuisen määrän kivipaaseja. Pienen tutkimisen jälkeen paikka paljastui euroopan murhattujen juutalaisten holokaustimuistomerkiksi. Muistomerkki muodostuu 2 711:stä betonisesta paadesta, jotka on sijoiteltu kahden hehtaarin alueelle.


Brandenburgin portin vieressä on varmasti yksi kuuluisimmisra hotelleista, hotel Adlon. Adlonin historiasta kertova sarja on esitetty myös Suomessa. On yksi minun lempisarjoista. Adlonissa käytiin juomassa baaritiskillä yksi lasi kuohuvaa, jos vaikka maistuu paremmalta.






Hotellin lähettyvillä oli hienot vaunut. Yleensä tämmöisen edessä olen nähnyt hevosia, mutta tämä oli sähköistetty malli.


Soitto kavereille ja kärrykyydin varaus. 







Puolen tunnin kiertoajelun jälkeen tuli nälkä. Syömään ja sitten hotellia kohti. Mukava päivä Berliinissä. Huomenna viimeinen veto satamaan pienen mutkan kautta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti